Hakukoneoptimoinnin historia

 

    SEO hakukoneoptimointi alkoi 1990-luvulla

    Hakukoneoptimointi alkoi 1990-luvulla. Ensimmäisiä suosittuja hakukoneita silloin olivat mm. Yahoo ja Altavista. Hakukoneoptimointi oli siihen aikaan helppoa niille, jotka tiesivät, miten hakukonesijoituksia pystyttiin manipuloimaan. Ensimmäisenä hakukoneoptimoijat ymmärsivät, että lisäämällä sisältötekstiin riittävästi hakusanoja, vaikutti positiivisesti hakukonesijoituksiin. Tämän seurauksena syntyi nykyisin tunnettu termi ”keyword stuffing”. Avainsanoja syötettiin sisältötekstiin valtavat määrät ja ne nostivat verkkosivun sijoituksia hakutuloksissa.

     

    1998 Google hakukone julkaistiin

    Vuonna 1998 Google saapui mukaan hakukonemarkkinoille ja tästä alkoi hakukoneoptimoinnin kulta-aika. Googlen oli muita hakukoneita edistyksellisempi ja se käytti useita ranking-tuloksiin vaikuttavia tekijöitä nettisivujen rankkaamiseen hakutuloksissa. Yksi näistä oli linkit. Siihen aikaan kaikenlaiset linkkimanipulaatiot olivat suosittuja. SEO-osaajat käyttivät kaikkia mustahattujen taktiikoita, jotka nykyään ovat kiellettyjä. Alla näet listan vuosien aikana tapahtuneista Google-päivityksistä.

     

    2003 Google Florida-päivitys

    Vuonna 2003 Google julkaisi Florida-päivityksen, joka oli ensimmäinen linkkimanipulaatioon keskittynyt päivitys. Google alkoi antamaan rangaistuksia sivustoille, jotka olivat harrastaneet linkkien manipulointia, poistamalla nettisivut hakutuloksista.

     

    2011 Panda-päivitys

    Vuonna 2011 Google julkaisi Panda-päivityksen, joka keskittyi hävittämään sivustoja, joilla oli duplikaattisisältöä, eli kopioitua sisältöä sekä myös heikkolaatuista sisältöä. Panda -päivityksen tarkoituksena oli hävittää heikkolaatuisen sivustot, joilla yritettiin manipuloida hakutuloksia.

     

    2012 Penguin-päivitys

    Vuonna 2012 Googlen julkaisi Penguin (pingviini) päivityksen, joka keskittyi linkkeihin. Se löysi tehokkaasti heikkolaatuisia linkkejä, maksettuja linkkejä ja sivustoja, jotka olivat hankkineet itselleen linkkejä väärin menetelmin tai manipuloineet niitä parempien hakutulossijojen saavuttamiseen. Päivityksen seurauksena moni sivusto poistettiin Googlen hakutuloksista.

     

    2013 Hummingbird-päivitys

    Vuonna 2013 julkaistiin Hummingbird -päivitys, joka keskittyi tekstin ymmärtämiseen ja samalla vähentäen avainsanojen merkitystä.

     

    2014 Pigeon-päivitys

    Vuonna 2014 Google julkaisi Pigeon (pulu) päivityksen, joka muutti hakutuloksia sen mukaan, missä ihminen on. Eli se muutti hakutulokset sijainnin perusteella.

     

    2015 mobiiliystävällisyys

    Vuonna 2015 Google alkoi tarkemmin seuraamaan mobiiliystävällisyyttä ja sen seuraukseni responsiiviset verkkosivut alkoivat menestyä paremmin hakutuloksissa.

     

    2016 RankBrain

    Vuonna 2016 Google julkaistiin RankBrain päivitys, jonka tarkoituksena oli paremmin ymmärtää, mitä tietoa hakukoneen hakua käyttävä on etsimässä.

     

    2017 Fred-päivitys

    2017 tuli Fred päivitys, joka keskittyi käyttäjäystävällisyyteen.

     

    2019 Bert-päivitys

    2019 julkaistiin Bert-päivitys, jonka ansiosta Google osasi ymmärtää huomattavasti monimutkaisempia hakukyselyjä. Bert päivitys paransi Google-hakukoneen kielen ymmärtämistä.

     

    2020

    Google taistelee jatkuvasti hakukoneiden manipulointia vastaan ja nyt se on jo niin kehittynyt, että vanhat konstit eivät enää toimi. 

    Google julkaisee vuosittain useita algoritmipäivityksiä ja niillä on aina vaikutus hakutulosijoituksiin. Tämä tekee hakukoneoptimoinnista vaikeaa, koska ikinä et voi tietää, mitkä asiat vaikuttavat positiivisesti tai negatiivisesti hakutulosten ranking-sijoituksiin.

    Nykypäivän trendi hakukoneoptimointissa on tehdä optimointia huolellisesti ja vastuullisesti, ilman keinotekoisia yrityksiä parantaa sivuston hakutulossijoja.

    SEO on nykyään aivan toisenlaista, kuin ennen. Google optimoinnissa sisällön laatu, käyttäjäkokemus ja käyttäjäystävällisyys ovat nousseet erittäin tärkeiksi asioiksi.